Olen pienestä pitäen tuntenut olevani paska ihminen. Olen ajatellut, että olen tyhmä, laiska, ahne ja muutenkin täysin turha. Olen antanut muiden ihmisten pompotella itseäni, koska en ole koskaan tuntenut olevani kenenkään arvoinen. Olen teeskennellyt olevani jotain, vaikka minusta on tuntunut, etten ole mitään.
Olen uskonut olevani tyhmä, ahne,
laiska ja huonompi kuin kukaan muu ihminen. Olen kokenut olevani
ruma ja arvoton. Olen yrittänyt miellyttää ihmisiä oman hyvinvointini
kustannuksella, jotta voisin jotenkin hyvittää muille ihmisille sen, kuinka
huono ihminen minä olen. Olen seurustellut alkoholisoituneiden ja
väkivaltaisten miesten kanssa ja olen antanut heidän kohdella minua kuin maan
pohjasakkaa, koska en ole kokenut olevani minkään muun arvoinen. Olen ollut
vain onnellinen siitä, että kelpaan edes jollekulle. Olen hakenut näiltä
miehiltä hyväksyntää ja rakkautta ja yrittänyt muuttua sellaiseksi ihmiseksi,
joka heille kelpaisi.
15 vuotta myöhemmin olen vihdoin ja viimein ymmärtänyt
sen, että ainut ihminen, jonka tarvitsee hyväksyä minut, on minä itse. Minä en
tarvitse hyväksyntää mun vanhemmilta, sisaruksilta, ystäviltä, miehiltä tai
keneltäkään muultakaan. Jos en kelpaa tälläisenä kuin olen, niin sitten on
kelpaamatta.
En tarvitse elämääni ihmisiä, jotka eivät pidä minua minään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti